Hae
Salla Salmela

Toinen lapsi haaveissa vai mennäänkö sittenkin yhdellä?

Me ollaan puhuttu kotona paljon keskenämme siitä halutaanko me toinen lapsi sekä mitä me halutaan tältä elämältä ja perheeltä. Eihän sitä aina saa itse valita, mutta hyvä asioista on keskustella. Halutaanko me samoja asioita? Halutaanko saman kokoinen perhe? Totta kai näistä on jo aikaisemminkin puhuttu, mutta aina on hyvä välillä päivitellä näitä pohdintoja, jos vaikka toisella onkin mielipide muuttunut matkan varrella. Se me tiedetään nyt, että Saaga on parasta mitä meillä on ikinä ollut! ❤️

Toinen lapsi

Saagan vaatteet *saatu: PO.P uusi syysmallisto

Toinen lapsi

Ensimmäisen lapsen alku

Myönnän, että Markuksessa oli hieman ympäri puhumista, että Saaga saatiin aluilleen. Meidän lähipiireissä tai kavereilla ei ollut lapsia. Ei ollut ketään kenestä olisi voinut sanoa, että: ”hei tuommoista elämää mekin halutaan!” Vasta, kun Markuksen sisko sai lapsen, alettiin puhua enemmän siitä tulisiko meistäkin lapsiperhe. Parisuhteessa oltiin keretty seitsemän vuotta olemaan ja kihloissa oltiin. Keväällä oli tarkoitus mennä naimisiin. Itselläni oli kirkkaana ajatus, että joskus haluan äidiksi. Tuntui, että täydellistä ajankohtaa ei ikinä perheenlisäykselle ole, joten meidän vuodesta 2020 tulikin super hektinen, mutta todellakin hyvällä tavalla.

Kyllä me molemmat lapsi lopulta haluttiin ja Saaga oli enemmän kuin toivottu jatkumo meidän hyvälle parisuhteelle. Saaga ilmoitti tulostaan tammikuussa 2020 muutama kuukausi ennen häitä. Meidän häistä pääset lukemaan lisää täältä.

Ennen raskautumista sekä raskauden alussa pelko ”Prismaperhe” arjesta ja siitä ei meidän näköisestä elämästä kuitenkin vähän kolkutteli takaraivossa. Tällä tarkoitan sitä, että lähdetään perhe tila-autolla Prismaan ostamaan viikon ruokaostoksia. Muutama lapsi kitisee väsymystä ja itkee karkkihyllyn kohdalla ja itse tiuskin Markukselle, jotta äkkiä päästään pois ihmisten ilmoilta (tämäkin me todennäköisesti joskus tullaan vielä kokemaan). Kun sitä kokemusta ei ole mitä se perhe-elämä sitten olisi, oli vain omia kauhukuvia millaista se pahimmillaan olisi. Myöskin ihmisten odotappa vaan -kommentit hieman kummitteli mielessä sekä pelko parisuhteen puolesta. Onneksi kuitenkin juteltiin taas asioista ja tultiin siihen tulokseen, että ei meidän perhe-elämä olisi samanlaista kuin muilla. Se on meidän näköistä ja muodostuu meidän tekemistä valinnoista ja lapsesta. Lapset kun eivät ole samanlaisia ei perheet eikä arki, vaikka niitä epämiellyttäviä ja ei niin hauskoja hetkiä on varmasti kaikilla, on arki silti kaikilla erilaista. ❤️ Myöskin oma suhtautuminen lapsiin ja perhearkeen on muuttunut nyt äitiyden myötä.

Toinen lapsi

Toinen lapsi?

Raskausaikana olin vielä sitä mieltä, että Saaga voi hyvin jäädä ainokaiseksi lapseksi. Me ei oltu puhuttu tarkkaan siitä minkä kokoinen perhe me haluttaisiin. Ei siis olla mietitty, että: ”kyllä pari riittää” tai ”ei nyt ainakaan kolmea”. Ollaan menty hetki kerrallaan ja menty elämän mukana. Saagan synnyttyä mulle tuli olo, että eihän Saaga voi jäädä ainoaksi lapseksi. Haluan ehdottomasti kokea synnytyksen vielä uudelleen! Myöskin se, että meillä on Markuksen kanssa molemmilla sisaruksia johti siihen päätökseen, että jonain päivänä Saagallekin sisarus olisi ihana.

Mun synnytyskertomuksen pääset lukemaan täältä.

Mua on kuitenkin itseäni vaivannut ”pelko” kaksosista. Olen itse kaksonen, joten hyvät mahdollisuudet kaksosiin löytyy. Iso käsi omille vanhemmille, jotka kasvatti taaperoa ja vastasyntyneitä kaksosia! ❤️ Eniten varmasti tässä ajatuksessa stressaa se taloudellinen paine sekä se, ettei me olla ikinä unelmoitu suurperhe arjesta. Tiedän, että ensin itkisin kauhusta ja miettisin miten me selvitään. Loppujen lopuksi olisin kuitenkin iloinen ja onnellinen kaksosista. Silti se hieman mietityttää edelleen.

Ikäeroakin ollaan mietitty. Eihän sitä voi täysin itse päättää millainen ikäero lapsille tulee, mutta meille oli selvää, että ei heti tässä pikkuvauva-aikana haluta toista lasta. Koettiin se meille liian rankkana eikä olla ajateltu, että mahdollisimman pienellä ikäerolla olisi mentävä. Ollaan myös aika pitkälti laittamassa Saagan pieneksi jääneitä vaatteita kiertoon. Itsestä tuntui siltä, että hyvin muutamakin vauva ehtii niitä tässä välissä käyttämään, kun muuten ne vain pölyttyisivät meillä kaapissa.

Itse tällä hetkellä ajattelen, että toinen lapsi tulee sitten, kun/jos tulee. Jos hän päättää kohta putkahtaa, niin tervetuloa vaan! Kova vauvakuume mulla ei nyt silti vielä ole. Painotan sanaa vielä, sillä tunnen itseni. 🙈 Mieli saattaa muuttua jossain vaiheessa, kun Saaga kasvaa lisää ja tuleekin ikävä sitä pikkuvauva aikaa. ❤️

Tällaisia omia pohdintoja tänään! Kivaa sunnuntaipäivää sinne! ☀️

Lue myös:

Saaga 9kk – vauva-arki, synnytys ja raskaus

Meidän rakkaustarina

Vauvan hoito on tiimityötä

Vauvakupla puhkeaa

Mitä olen oppinut äitiydestä puolessa vuodessa?

Häät epidemian aikaan

Nähdään myös Instassa! 👋

<3 Salla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *