Hae
Salla Salmela

Kotihiiri

Tykkään olla kotona. Oikeastaan rakastan olla kotona. Harvoin seinät kaatuu päälle eikä toisen naama ärsytä. Tällainen mä olen. Viime aikoina kotiäitiys on kuitenkin alkanut jo vähän ahdistamaan. Johtuu ehkä osittain imetyksen loppumisesta (Saaga syö enää vain pienesti aamuisin tissiä) ja sitä myöten myös hormonitasapainon muutoksista. Osittain tämä johtuu myös vauvavuoden loppumisesta. Meillähän on nykyään jo taapero. Saaga alkaa koko ajan tarvitsemaan enemmän ja enemmän virikkeitä ja päivät kuluvat pelkästään lasta viihdyttäen. Nostan isosti hattua heille jotka tätä tekevät työkseen. ❤ Välillä onkin pakko päästä kotoa pois ja viimeksi viime viikolla tuli itku tähän tilanteeseen, kun kaava toistaa itseään. Tämä on nyt varmaankin se hetki, kun vanhemmat alkavat miettimään lapsen laittamista päiväkotiin ja niin mietin nyt minäkin.

Kotihiiri ja somen paineet

Mulla ei ole joka päivälle suunnitelmia eikä tarvitsekaan olla. Välillä ei ole koko viikollekaan. Tykkään nyhvätä omalla sohvalla, tehdä arkisia juttuja ja katsella oman miehen ja lapsen naamoja. Välillä käytän työjuttuja tekosyynä sille, että ei tarvitse lähteä mihinkään ja niinä viikkoina mua ahdistaa, kun joka päivä on jotakin menoa.

Työnteko on ollut mun pelastukseni tässä lapsiarjen keskellä. En tiedä olisiko mua ahdistanut vielä enemmän, jos en olisi tehnyt niin aktiivisesti somea tässä samalla. Tämä on ollut kuitenkin se oma juttu jota on saanut tehdä ja itseään kehittää. Samalla tämä on toiminut myös hetkellisenä poispääsynä vauva-arjesta, vaikka sisältö sitä vauva-arkea on pääsääntöisesti ollutkin.

Välillä koen kuitenkin pientä huonommuutta siinä, että muut elävät ja tekevät hienoja juttuja, näkevät eri ystäviään päivittäin ja elävät hienoa ja hulppeaa elämää. Minä puolestaan olen kotona. Voidaan puhua taas niistä somen paineista ja tämän vuoksi onkin tärkeää miettiä ketä täällä somessakin seuraa. Jos sisällöstä saa paineita ja huonommuuden tunnetta itselle, ei ehkä sellaista sisältöä kannata katsoa. Voi vaikka itse voida jopa paremmin.

Koti on mulle sellainen turvapaikka. Vaikka välillä ihannoinkin keskustassa kahvitteluja, ystävien tapaamista ja erilaisissa tapahtumissa käyviä ihmisiä, jotka jaksavat aina laittautua, mä rakastan olla kotona. En haluaisi sellaista elämää jota kuitenkin haikeudella välillä katselen. Ristiriitaista, tiedän! Tykkään laittaa kotia, tykkään siivota, tykkään leipoa ja tehdä ruokaa. En kuitenkaan näe itseäni pelkkänä pullan tuoksuisena äitinä vaan tarvitsen myös vastapainoa kotielämälle.

äitiys ja ystävät

Äitiys ja YstäVät

Onko siinä sitten jotakin väärää olla aina kotona? Mulla on muutama hyvä ystävä ketä näen säännöllisesti, ei valtavaa kaveriporukkaa, joiden kanssa olisi reissuja ja perinteitä, enkä sellaista juurikaan kaipaa. Tykkään tuntea ne muutamat ihmiset läpikotaisin. Kotihiirenä oleminen ei poista sitä, ettei kavereita joskus näkisi. Mulla ei vain kerta kaikkiaan olisi voimavaroja pitää sellaisia sosiaalisia taitoja yllä, että kaiken tämän sometyön ohella mulla olisi 20 ystävää joille kaikille pitäisi järjestää aikaa, muistaa soitella ja laittaa viestejä. Eikä sitä perhettäkään saisi unohtaa, kuten vanhempia ja sisaruksia.

Tässä vauvavuoden aikana olen saanut elämääni uusia aivan ihania tuoreita äitejä ja vauvoja. Vauvatreffejä me ollaankin pidetty nyt säännöllisesti. Olisi tyhmää väittää, että lapsettomia hyviä ystäviäni näkisin yhtä paljon ja tästä omatunto soimaa valehtelematta joka päivä. Olen monta kertaa kuullut sanottavan, että ystävät kaikkoavat lapsen tultua, mutta kyllä tämä pätee toisinkin päin. Vaikka äiti olenkin, täytyy muistaa pitää yhteyttä myös niihin ystäviin kenellä niitä lapsia ei ole. ❤

Lue myös:

Itsetunto ääripäästä ääripäähän

Kun koira jää kakkoseksi

Meidän rakkaustarina

Kun koti ei tunnu kodilta

Väärän kokoinen lapsi

Nähdään myös Instassa! 👋🏻

<3 Salla

Vauvasta taaperoksi

Klassinen kysymys tähän alkuun: Mihin tämä vauvavuosi oikein katosi? 😱 Eikös siitä ole vasta hetki, kun olin Espoon sairaalassa synnytyspuuhissa ja ponnistin tuota rakasta lastani tähän maailmaan? Ja nyt koko tämän vuoden olen saanut seurata Saagan matkaa vauvasta taaperoksi.

Synnytyskertomuksen pääset lukemaan täältä. Mulla tuli nyt vuoden takaista muistellessa jopa ikävä raskausaikaa ja synnyttämistä! 🙈

Apua, meillä on taapero!

Saaga täytti tänään 1! Siis oikeasti jo 1-vuotta! Ihan hullua sanon minä. Oon juuri se äiti joka heti aamusta tirautti ensimmäiset kyyneleet ja väkisin koitti halata tuota rimpuilevaa pikku kiipeilijää. Tähän vuoteen on mahtunut niin mahdottoman paljon. Hyviä ja rankkoja hetkiä, mutta en mä voi sanoa, että huonoja hetkiä olisi ollut. Huonompia kuin toiset ja rankkoja kyllä. Tämä on silti ollut elämäni paras vuosi. Parasta tässä ehdottomasti on ollut nähdä kuinka siitä pienestä käsillä harovasta rusinasta on tullut iloinen ja nauravainen sukkien repiä, hapsujen tutkija ja aina hänet löytää jostakin kiipeämästä tai seisomasta hiljaa. Parasta ehdottomasti on se, kun Saaga tietää tekevänsä pahuuksia: hän katsoo mua hymyillen ja lähtee lujaa konttaamaan kohti suunnitelmaansa. Huudan ei ja Saaga pysähtyy NAURAMAAN mulle, välillä hän jopa vilkuttaa mulle (luulee, että tarkoitin hei). Hetken naurettuaan hän jatkaa suunnitelmansa toteuttamista ja hups keikkaa kohta ne kukkamullat onkin siellä lattialla, eikä ruukussa.

Vaikka tänään olikin ihka ensimmäiset synttärit, vietettiin me kuitenkin ihan normaali päivä. Katsotaan olenko se äiti joka käy vielä tällä viikolla ostamassa sen kuuluisan 1v foliopallon läheisestä juhlakaupasta vai pärjätäänkö ilman. 🙈 Sunnuntaina me järjestetään hyvin pienimuotoiset juhlat Saagan kunniaksi ja juhlitaan samalla porukalla, kun nimiäisiäkin juhlittiin viime syksynä.

Uudet taidot

Saaga on oppinut nyt muutaman viikon sisällä nousemaan tukea vasten polviseisontaan, siitä seisomaan ja nyt jo kävelee sohvasta kiinni pitäen pieniä matkoja ja vaihtaa sohvalta pöydän reunaan kiikkumaan ja takaisin. Alastulo on vielä pepulleen kaatumista tai sitten osataan hienosti laskeutua kädet lattialle laittamalla takaisin konttausasentoon, mutta tämä on vielä aika harvinaista. Kaikkea pitkin myös nykyään kiivetään, noustaan seisomaan vaunuja ja kaappeja pitkin ja kohta jo itketäänkin, kun ei uskalleta tulla alas edes siitä seisomis asennosta.

Vaikka tämä päivä nyt vietettiinkin normaalisti, on tämä silti ollut normaalista hyvin kaukana. Tänään jouduin jo sanomaan, että meillä on taapero. Ei vauva vaan taapero. Tämä tuntuu niin vieraalle vielä! Muistelin myös vuoden takaista päivää koko tämän päivän ajan. Vauvavuosi on nyt ohi ja se oli ihana. Vähän jopa jännittää nähdä mitä tulevan pitää. ❤️

Lue myös:

Nimiäiset

1v synttärisuunnitelmat

Kukaan ei sanonut, että vauva-arki on tätä

Saaga 9kk

Saaga 8kk

Saaga 7kk

Lisää synttärikuulumisia Instan puolella, nähdään siis siellä! ❤️

<3 Salla