Hae
Salla Salmela

Heippa ruuhkavuodet! Saanko paussin?

Katson kalenteria epäuskoisesti ja mietin, milloin mun elämästäni tuli tätä? Tiistaina on päiväkodin kuvaukset, alapuolella lukee isolla: toimistolle! Some palaveri, päivän julkaisu ja kahden luonnoksen laitto yritykselle. Kolme on jonossa odottamassa kuvauksia ja suunnittelua. Pari pitää laskuttaa, raportoida ja kirjanpitäjälle pitää laittaa viime kuun raportit. Kalenterin alareunaan on kirjoitettu: osta tossut ja tutit päiväkotiin ja laboratoriossa täytyy käydä. Sähköposti kilkattaa ja bussilippu unohtui maksaa, kun vaunuja ei poikkeuksellisesti ollutkaan mukana. Mietin jo nyt, että päiväkodin jälkeen alkaa taas huuto ja loppu iltana ei töitä tehdä. Nyt valehtelin, koska työthän jatkuu Saagan nukkumaan menon jälkeen. Moikka vaan ruuhkavuodet! 👋🏻

Omaa aikaa ei ole.

Vielä alkusyksystä ainoa ongelma oli kilpirauhasarvot ja jatkuva väsymys

Helvetin ruuhkavuodet – Saanko paussin?

Mä olen stressaaja. Stressaan yleensä ihan kaikesta. Se näkyy mulla suoraan sanoen vitutuksena, huonotuulisuutena, levottomuutena, sydämen tykytyksenä ja aftoina suussa. Elämä on aikataulutettua ja ruuhkavuodet ovat nyt kotiutuneet näköjään tänne meille.

Tämä on ihan syvältä. Voi kunpa osaisin totella, kun mulle sanotaan: ”ota ihan rauhassa, kyllä kaikki järjestyy”.

Nyt yrittäjyyden myötä tää stressaaminen on mennyt ihan uusille leveleille ja se on vaan pahentunut. Nythän mä stressaan mun elantoani. Nykyään tulee valvottua myöhempään, kun vuorokaudesta loppuu tunnit kesken ja stressi + väsymys ei ole mikään ihanne yhdistelmä. Lisäksi kaikki on uutta ja stressaan myös sitä.

Stressaan sitä etten osaa tätä.

Lisäksi mä stressaan äitinä olemista. Stressaan Saagan vuoksi. Yhdistän stressin huoleen ja huolehdin usein ihan liikaakin. Jos jotain käy, olen epäonnistunut äitinä tai siis tämä fiilis on se päällimmäinen, joka syöksyy täysillä päälle.

Nyt alkoi päiväkoti. Ette tarvitse edes kolmea arvausta, kun voin jo sanoa, että olen kyllä sitäkin stressannut. Nyt, kun päiväkoti on alkanut on mulla stressi jo siitä milloin se kuuluisa flunssakierre jysähtää päälle. Sitten pääsenkin stressaamaan sitä kipeää lasta ja siinä samalla sitä kuinka ne yrittäjän työt sitten hoidetaan.

Kaikeltahan ei voi lasta suojella. Eikä sitä yritystäkään. Omaa rimaa voi toki laskea ja töitäkin jotenkin vähentää, mutta en mä ainakaan näitä juttuja osaa. Stressaaminen siis jatkuu.

Viime viikko oli kiireinen. Itkin vähintään taas parikymmentä kertaa. Välillä en edes tiennyt miksi itkin. Varmaan väsymyksestä tai sitten hoitamattomista töistä jotka kasaantuu. Osittain myös Saagan käytöksestä (ensimmäinen päiväkotiviikko purkautui meille kotona kiukkuna ja itkuna) ja syyllisyyden tunteesta, kun ollaan pienenä jo laitettu se sinne päiväkotiin.

En ole tällä hetkellä se työtään täysillä rakastava ja tekevä yrittäjä, en ole täydellinen äiti enkä vaimo. En ole nyt hyvä ystäväkään.

Mä kuitenkin yritän ja odotan sitä kokemuksen syvää rintaääntä, joka helpottaa tätä stressiä. Olen ollut yrittäjä vasta kuukauden. Olen ollut äiti vasta vuoden eikä auta, kun nostaa hattua itselle ja kehityksen määrälle joka tässä vuoden aikana on jo tullut. Ah olisittepa nähneet mun stressikäyräni pikkuvauva-arjessa.

Hakuna matata – Ei huolta

Tämä mun tekisi mieli tatuoida itseeni (mieluiten otsaan tässä elämäntilanteessa), jotta muistaisin jokaisena päivänä hengittää. Nämäkö nyt ovat ne ruuhkavuodet?

Ruuhkavuodet

Laitetaan tähän loppuun vielä rauhaa ja tunnelmaa tuova kuva, jos se vaikka toisi hieman vastapainoa tälle tunnepurkaukselle

Lue myös:

Itsetunto ääripäästä ääripäähän

Kotihiiri

Äidin huoli ei lopu koskaan

Vauvavuoden väsymystä vai sittenkin jotain muuta?

Nähdään Instassa! 👋🏻

<3 Salla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *