Hae
Salla Salmela

Keväässä odotan eniten…

Kurkkasin aamulla ikkunasta ulos ja se oli virhe. Vaikka kuinka sää näytti talven täydelliseltä ihmemaalta, en enää ajattele, että: ”onpas ulkona kaunis sää”. Nyt lumi jo lähinnä ärsyttää ja haluan jo kevään äkkiä tänne! Tänään on ollut sellainen kevään odotus päivä. Vaunujen kanssa on hankalaa liikkua, lapsen pukeminen toppavaatteisiin ärsyttää sekä joka päiväinen kylmyys ja synkkyys masentaa. Onneksi on jo hieman valoisampaa ja aurinko nousee jo ennen kahdeksaa ja laskee vasta 17.30. Jotain hyvää siinä, että ollaan jo yli helmikuun puolen välin.

Kahvi kourassa katselin ihmisiä, jotka harjasivat autojaan lumikinoksen alta ja kaipasin aamuun piristystä tämän sairastelun ja talven keskelle. Kyselin teiltä vähän IG:n storyjen puolella mitä te odotatte keväässä. Tuli niin hyvä mieli niistä vastauksista, että päätin jakaa nyt omankin listan. Mitä siinä keväässä odotankaan eniten sekä muutaman kuvan viime keväältä. Herran jestas Saaga on ollut pieni! ?❤️

kevään odotus kevään odotus kevään odotus

Viime kevät oli aika haipakka, nimittäin meillä oli muutto, Saaga aloitti kiinteät, Markus vaihtoi työpaikkaa ja itse aloin ensimmäistä kertaa miettimään täysin yrittäjäksi ryhtymistä. Tänä keväänä ei ole kuitenkaan mitään isoa luvassa, ei uutta asuntoa (vaikka siitäkin taas haaveilen) tai uutta työtä. Tänä keväänä odotan niitä pieniä asioita.

kevään odotus

Odotan…

  • Hiekasta puhdistettuja katuja sekä puhdasta, kuivaa asfalttia
  • Linnun laulua
  • Lämpöä ja AURINKOA
  • Silmujen ilmestymistä puihin
  • Värikkäämpää kokkailua
  • Kevään tuoksua
  • Helpompaa pukemista lapsen kanssa
  • Helpompaa kulkemista vaunujen kanssa
  • Kevätvaate ja mekko kelejä
  • Aurinkolasien pukemista
  • Enemmän metsän eläimiä
  • Mökkireissuja
  • Saagan kävelyä ulkona (talvivaatteissa ei ole suostunut liikkumaan)
  • Retkiä ja luonnon ihmettelyä
  • Valkovuokkoja

Ihanaa kevään odotusta! Kohta on jo ensimmäinen kevät kuukausi! ??

Lue myös viime kevään tapahtumista:

Muutto lähenee

Kiinteiden aloitus

Huhtikuun parhaat 2021

Hampaita pukkaa

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Meidän viikko kuvina

Miltä näyttää meidän edesmennyt viikko kuvina? Meillä oli aika hektinen viikko ja se näkyykin meissä kaikissa nyt väsymyksenä. Räpsin viikon mittaan paljon kuvia puhelimeeni ja ajattelin nyt kertoa meidän kuulumiset kännykän kuvien kautta. Ensi viikko me otetaan kyllä rennommin!

Maanantai

Maanantai me oltiin kotosalla. Hoidin aika paljon työjuttuja ja kirjoittelin blogia. Markus teki koko tämän viikon iltavuoroja, joten me saatiin koko perheellä nukkua pitkään joka päivä. Saatiin myös vihdoinkin meidän pimennysverhot makkariin, joten ollaan saatu nauttia nyt pimeästä makkarista myös klo 5 jälkeen aamulla! Tämä on parantanut meidän kaikkien yöunia ihan valtavasti. Saaga on herännyt koko viikon klo 7 aamulla ja jatkanut syömisen jälkeen meidän välissä vielä reilun tunnin verran unia.

Nämä säät on ollut kyllä jotain niin ihanaa koko viikon! Mun mieli on ollut niin paljon virkeämpi ja ollut tosi onnellinen olo. Saagan hymy kyllä pelastaa sen huonommankin päivän. Käytiin vaunuttelemassa ja löysin Netflixistä myös uuden hyvän sarjan nimittäin Uraäidit! Ihan super sarja, jota tykitin heti maanantaina neljä jaksoa putkeen.

Tiistai

Tiistaina heti aamusta vedin kesämekon päälle ja mentiin rantaan lenkille. Räpsittiin muutama kuva päivän asu -postausta varten ja kirjoittelin taas paljon blogia. Tiistaipäivän omistin myös melkein kokonaan kodin laitolle. Saatiin meidän puuttuvat ruokapöydän tuolit ja vein kaikki meidän viherkasvit suihkuun. Siivosin ja puunasin paljon, mutta mikä harmitus nyt onkaan, kun on sunnuntai ja tiistain siivoiluita ei näy enää jälkeäkään.

Ollaan käyty myös Saagan kanssa nyt muutamia kertoja keinumassa ja vitsit, että Saaga tykkää siitä. Oikea hurjapää! Keitin kotona kahvit itselleni vielä klo 19 illalla, otin sen mukaan termariin ja lähdin Saagan kanssa vaunuttelemaan puistoa kohti. Oli ihanaa viettää Saagan kanssa puistossa aikaa, kun illallakin oli vielä super lämmin. Nallepuku oli ehkä vähän liiottelua, mutta eipähän tullut kylmä. Muuten tyttö onkin vetänyt ilman ulkopukuja koko viikon! ☀

Keskiviikko

Keskiviikkona meillä oli Saagan kanssa kahdetkin eri vauvatreffit. Ensimmäisillä vaavitreffeillä me käytiin Mustikkamaalla ja Kalasatamassa kahvilla. Meillä meni tässä ihan myöhään iltapäivään asti, jonka jälkeen melko suoriltaan lähdettiin toisille treffeille Laajasalon uimarannalle. Huomattiin keskiviikkona, että Saaga vierastaa tosi paljon muita ihmisiä paitsi meitä vanhempia.

Illalla alkoi kyllä jo tulla viileä ja Saagalla oli vaikeaa nukahtaa vielä päikkäreille. Montaa kertaa Saagan elämän aikana mun ei ole tarvinnut vaunujen kanssa kävellä edes takaisin, jotta vauva nukahtaisi, mutta nyt Saagalla oli selvästi vaikeuksia rauhoittua unille. Unet meni tosi myöhäisiksi ja nukkumaan mentiinkin vasta klo 22.

Torstai

Helatorstaina Markuksella oli taas vapaapäivä ja saatiin nukkua koko perheellä pitkään. Saaga tuli taas meidän väliin aamulla köllimään ja päristelemään (päristely on ollut tämän viikon juttu!). Käytiin Tedin kanssa aamulla koirauimarannalla uimassa ja lähdettiin tämän jälkeen keskustaan kävelemään, syömään, shoppailemaan ja kahville. Saaga käyttäytyi kuin unelma ja teki meidän koko päivästä todella onnistuneen. Me käytiin syömässä La Famigliassa Antipasti-lautanen sekä super hyvä kana, artisokka, viikunapizza. Ruokia me jouduttiin odottelemaan noin 45 minuuttia, mutta me kerettiin syöttämään Saaga hyvin tässä välissä.

Käytiin syönnin jälkeen Stockmannilla lastenhoitohuoneessa vielä vaihtamassa vaippa ja Saaga nukahtikin välittömästi vaunuihin, kun lähdettiin liikkeelle. Saaga heräsi vasta kotona, joten ehdittiin Markuksen kanssa kahvitella vielä Kluuvin Fazer Cafessa ihan kaikessa rauhassa. Otin Geisha-latten joka oli täysin pinkki! Me tilattiin myös Geisha-leivos sekä Pätkiskakun pala, jotka olivat molemmat ihan 6/5. Myöhemmin illalla käytiin katselemassa vielä sorsia koiralenkillä.

Perjantai

Perjantaina me käytiin ihastelemassa kirsikankukkia ja Saagan kummitäti tuli käymään kolmekuukautisen vauvansa kanssa. Tämä aika vuodesta on kyllä niin kaunis! Lisää näihin tunnelmiin pääset täällä. Kirsikkapuisto herätti paljon muistoja vuoden takaisesta, kun Saaga oli vielä pienenä Papusena mun vatsassa. Olin raskausviikolla 18, kun me käytiin täällä samaisessa Roihuvuoden kirsikkapuistossa ottamassa raskauskuvia.

Saaga teki perjantaina myös ennätykset hereillä olossaan ja nukkui koko päivän aikana vain 1,5 tuntia. Onneksi sanonta uni ruokkii unta ei pitänyt paikkaansa ja saatiin nukkua hyvin seuraava yö!

Lauantai

Lauantaina me käytiin Itiksessä shoppailemassa sekä syömässä. Saaga pääsi taas pukeutumaan hellehattuun ja me päästiin Raxin pizza buffettiin syömään. Shoppailussa parasta oli se, että meille oli kertynyt paljon lahjakortteja ja koko shoppailureissu oli meille täysin ilmainen. ? Mukaan tarttui uudet pussilakanat ja pyyhkeet joilla saadaan vähän kesäisempää väriä tänne meidän uuteen kotiin. Me etsitään koko ajan lisää pieniä väripisteitä, joilla me saadaan tästä vielä enemmän juuri meidän kodin tuntuinen.

Itis on yksi parhaita kauppakeskuksia kyllä liikkua lapsen kanssa. Rakastan niitä lastenhoitohuoneita sekä sitä, että hissejä löytyy joka puoleltta kauppakeskusta. Kaikki lastenvaateliikkeet on myös fiksusti yhdessä tasossa.

Sunnuntai

Sunnuntai me päätettiin pyhittää kotona ololle ja laitettiin vähän kämppää kuntoon. Päädyttiin kuitenkin vastaamaan myöntävästi, kun mun vanhemmat pyysivät meidät syömään. Toki tämä oli aika ihanaa, kun saatiin syödä Markuksen kanssa kerrankin lämmintä ruokaa ja tuoreet isovanhemmat pääsivät leikittämään Saagaa. Käytiin myös ostamassa vähän parvekkeelle kukkia ja kuvattiin tulevia yhteistöitä sekä muuta materiaalia. Aivan ihanan rento päivä siis! Saaga nukkui kyllä super huonosti taas kerran päikkärit ja nukahti illalla ihan ennätysaikaan jo ennen kello kahdeksaa.

Tältä näytti meidän viikko kuvina. Kävitkö kattomassa jo mun uusimman Reelsin? Hei parin viikon päästä on jo kesäkuu. Ihan hurjaa! Kivaa alkavaa viikkoa sinne! ☀

Lue myös:

Saagan ensimmäiset 7kk kuvina

Miten meillä nukutaan?

Vauva-arkea helpottavat tuotteet

Parhaat Netflixin sarjat

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla